tiistai 3. huhtikuuta 2018

Portilla


Portilla kirjaan on koottu 22 kuolemanrajakokemusta, kertojina eri ikäiset suomalaiset. Kertomusten lisäksi on yleistä tietoa, tutkimustuloksia, ja mm. fysiologisia selityksiä ja kuolemanrajakokemusten historiaa. Todella mielenkiintoinen kirja. Itseäni eniten kiinnostavat juuri nuo ihmisten kertomat kokemukset. Koin todella voimallisia tuntemuksia lukiessani, herkkänä kyyneliltä en voinut välttyä. 

Jokainen kokemus on erilainen mutta kokemuksissa on silti yhteneviä piirteitä kuten se miltä kokemus on tuntunut, miltä taivas on tuntunut. Syvä rauha, tyyneys ja kokonaisvaltainen rakkaus. Koettua on lähes mahdotonta kuvailla koska sille on vaikea löytää tarpeeksi kuvaavia sanoja. Kokemuksissa yhteistä on myös se, että rajakokemuksen kokeneet ovat nähneet siellä heille tärkeitä ihmisiä. Myös Jumalan läheisyys on ollut läsnä. Suurin osa kokemuksista ovat olleet positiivisia mutta myös muunlaisia kokemuksiakin löytyy. Niistä löysin yhtenäväisyyksiä Eben Alexanderin kokemusten kanssa, vastassa ei ollutkaan heti valo vaan pimeys ja epämukavuuden tunne. 

Huomioni kiinnittyi myös siihen, että melkein jokaisen kertojan kohdalla rajakokemus oli tapahtunut vuosia sitten eikä tapahtuneesta oltu uskallettu kertoa juuri kenellekään hulluksi leimautumisen pelossa. Se tuntuu kamalalta koska kokemukset ovat olleet todellisia ja ne ovat muuttaneet lähes jokaisen elämän myönteisellä tavalla. Eräs kertoja toivoikin, että aiheesta puhuttaisiin enemmän julkisesti. 

Miia Kontro
Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia
Atena 2018


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti