maanantai 29. tammikuuta 2018

Villi puutarha - siirtokuvakirja


Ensin oli värityskirjat, sitten tuli raaputuskirjat ja tässä tulee uusi tulokas: siirtokuvakirja! Nemolta ilmestyi juuri Villi puutarha -siirtokuvakirja, jonka mukana tulee 7 arkkia siirtokuvia. Kirja koostuu 11 eri puutarhamaisemasta. 11 aukeamasta, joiden kummallakin sivulla on samankaltainen kuva. Oikeanpuoleiseen värikuvaan lisätään siirtokuvia ja vasemmanpuoleisen ääriviivapiirroksen voi värittää tavalliseen tapaan vaikka puuväreillä tai tusseilla. 

Siirtokuvissa on satoja kukkasia, lehtiä, lintuja, kaloja ja perhosia, jotka lisätään kirjan aukeamilla oleville värillisille sivuille. Siirtovälineenä suositellaan käyttämään lyijykynää tai kuularia, mutta minä tykkään käyttää eniten pientä talttapäistä ruuvimeisseliä. Se on tarpeeksi terävä, eikä se jätä sivuilla samanlaisia painaumia kuin lyijykynä tai kuulakynä. Jokin muukin tasapäinen väline, esim. nuuttausveitsikin voisi olla hyvä. 

Näissä puuhissa ei kädet likaannu, vasurin ainainen ongelma on se, että kaikki värit siirtyvät kämmenen ulkosyrjälle ja sotkevat samalla paperin. Siirtokuvien raaputtelu on rentouttavaakin puuhaa, tosin ainaisena haasteenani on osata toimia spontaanisti. Pohdin liikaa oikeita paikkoja, toimivia sommitelmia. 

Jokaisessa siirtokuva-arkissa on pieni merkki, jonka avulla löytää oikean sivun mille mitkäkin kuvat tulee laittaa. Mutta ainahan voisi kokeilla heittäytymistä ja sekoittaa kalat puun oksille ja päivänkakkarat talvimaisemaan. 

Siirtokuvista tulee lapsuus mieleen. Silloin tarrakirjan sivuille raaputtelin samantyylisiä kuvia. Lapsena en vain aina malttanut käyttää niitä vaan säilöin siirtokuviani laatikonpohjilla niin kauan etteivät ne enää lopulta toimineet niin kuin piti. Edelleen varastoissani on käyttämättömiä siirtokuvia kun "sitä oikeaa paikkaa ei ole löytynyt". Tämän siirtokuvakirjan kohdalla ei tarvitse murehtia kulumista koska tarkoitus on luoda kirjasta kauniimpi ja eläväisempi.  Myönnän silti suunnitelleeni, että jätän osan käyttämättä ja käytän ne muissa projekteissani. Katsotaan miten käy. 

Siirtokuvien pinta on matta ja ne siirtyvät kauniisti kirjan sivuille. Joissakin kohdin ei edes erota mitkä ovat siirtokuvia ja mitkä kuvat on painettu kirjan sivuille. 
Kirja sopii aikuisille ja lapsille, mutta ei ihan pikkuisille, riippuen toki lapsen taidoista.


Brooks Felicity & Bethan Janine
Nemo



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti