torstai 9. marraskuuta 2017

Usko tai älä, isänpäivälahjaidea!



Ensi sunnuntaina on isänpäivä ja moni taas varmasti pohtii miten isää muistaisi ja millaisen lahjan ostaisi. Luultavasti suurin osa isistä sanoo, että lahjoja ei sitten tarvita. Meillä saman vastauksen kuulee aina, on sitten kyse joulusta, syntymäpäivistä tai isänpäivistä. Sama kaava toistuu äidinkin kohdalla, ja oikeastaan jokaisen aikuisen kohdalla. Minä kuitenkin haluaisin aina muistaa edes pienellä lahjalla, hyötylahja on ehkä helpoin antaa ilman, että saajan ensimmäinen kommentti on "mitään ei olis tarvinnut...". 
Minulla oli aluksi ostoskärryissä ralli-aiheinen T-paita, mutta jätin sen ostamatta kun sain äidiltäni valtaisen eijeijei-vyöryn. Ok, asia ymmärretty. Mutta koska tiedän, että isääni kiinnostaa hauskat kotivideot, älyvapaat tempaukset ja kaikki telkun huumoripläjäykset niin tämä kirja on juuri sopiva lahja hänelle. Ripley's Believe It or Not - Usko tai älä! 2018 on vastaus lahjapohdintaan. Kirjan kymmenen osiota pitää sisällään kaikkea outoa, ihmeellistä, ällöttävää, pimeää, kreisiä ja täysin käsittämätöntä. 245 sivua täynnä pieniä ja vähän isompiakin omituisia ja kiinnostavia yksityiskohtia. 

Näköjään uskomus hääkimpun nappaamisesta ja naimisiin pääsystä ei ole ihan vedenpitävä, ei ainakaan sen naisen kohdalla joka on napannut kimpun 46 kertaa päätymättä itse kertaakaan avioon. Kioton yliopiston kahvilasta sai vuonna 2015 juustokakkua, johon oli käytetty gorillan kakkaa, nam. Kansasissa karjatilallinen ohjasi lehmänsä hymynaamamuodostelmaan ja kuvasi sen kameralennokin avulla. Australialainen stunt-moottoripyöräilijä "surffaa" mootoripyörällä aallon harjalla ja brasilialainen harrastaa melomista laavan seassa. Panee miettimään, jotta mikä idea on päällystää vessanpytty tai auto tuhansilla kristalleilla, mutta sensijaan kaikki nuo ihmeelliset rakennukset ja rakennelmat saavat kyllä ihmettelemään ihmisten taitoja. Ainoat joita en pysty lukemaan tai joista tulee kamala olo ovat jutut, jotka koskevat epämuodostuneita ihmisiä ja eläimiä tai huonosti kohdeltuja eläimiä. Vaikka kaksipäinen possu tai jättisilmäinen kissa saisikin tuhansia seuraajia somessa niin ehkä niille eläimille asia ei ole niin mieluisa. Mutta ainahan kaikki ihmeellinen ja outo on ihmisiä kiinnostanut, eipä siitä kai voi ketään syyttää.

Luonnon ihmeet ovat aina mielenkiintoisia, kuten Englannissa sijaitseva lähde, jonka vesi kivettää miltei kaiken, tai ylösalaisin olevat vesiputoukset tai uponneet kylät ja kaupungit. En tiedä mistä näitä ihmeellisyyksiä löytyy vuodesta toiseen aina uusia, mutta lukijan kannalta se toki on hyvä juttu. Ja saahan kirjaa varten omiakin taitojaan esitellä, eihän sitä tiedä vaikka seuraavasta kirjasta löytyisi sinun omalaatuiset piirteesi tai taitosi. 

Jos siis mietit yhä mitä antaa lahjaksi niin anna kirja, siitä on iloa pitkäksi aikaa.

Ripley's Believe It or Not 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti