torstai 19. lokakuuta 2017

Villit vanttuut 2.



Ah, ihana Lumi ja lapaset! Kirjan kansikin jo itsessään on syötävän suloinen. Puhun siis Lumi Karmitsan Villit vanttuut & vallattomat villasukat 2. -kirjasta, jonka Moreeni julkaisi juuri. Minulla on se ensimmäinen kirja myös (tai oikeastaan anopilleni sen annoin) ja ihastuin jo silloin näihin taidokkaisiin ja persoonallisiin malleihin. Ihmettelen miten neuleeseen saa luotua tällaisia kuvioita, pyöreitä muotoja ja moniulotteisia kuvioaiheita. 

Kirjan ohjeet ovat selkeät ja helppotajuiset, niitä seuraamalla aloittelijakin pääsee alkuun (paitsi minä). Onhan kirjan tekijä itsekin aika vasta-alkaja, tai oli ainakin ensimmäisen kirjan aikoihin. Hän itse tutustui kirjoneuleiden saloihin ja opetteli neulomaan kuvioneuletta, ja sen kautta alkoi suunnitella kuvioita itse. Hyvä niin, sillä siten muutkin neulojat pääsevät nauttimaan näistä ihanuuksista. Ja toisaalta kirja ja tekijänsä antavat toivoa siitä, että muutkin voivat suhteellisen lyhyessä ajassa oppia neulomaan kirjoneuletta tai suunnittelemaan kuvioita itse.

Villit vanttuut & vallattomat villasukat 2. pitää sisällään 17 eri kuvioaihetta, joiden teemana ovat huumori ja romantiikka. Lapasissa vilistävät villit hevoset laumoissa ja yksikseen. Lapasista löytyy myös pesukarhuja, joita harvemmin olen missään muualla neulemalleissa nähnyt. Enkelinsiivet ihastuttivat ja herrasmieskotkat aiheuttivat hilpeyttä. 
Yökyöpelisukat kisuineen hurmaavat varmasti jokaisen kissaihmisen! Etelän lämpöä kaipaavalle lohtua tuovat ananaskuviot ja flamingot. HaHaa - pääkalloja ei ole unohdettu tässäkään kirjassa!

Kerrassaan mahtavaa silmukoiden käyttöä!
Suosittelen omaksi iloksi tai vaikka joululahjaksi.

Lumi Karmitsa
Moreeni 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti