maanantai 23. lokakuuta 2017

Suurten tunteiden joulu


Suurten tunteiden joulu on yhdistelmä perinteitä, ruokaa ja jouluisten somisteiden ja koristeiden tekoa. Kirja on syntynyt kolmen ihmisen rakkaudesta jouluun - Kristiina Hemminki on kuvannut kirjan kuvat, Jatta Heinlahti on luonut reseptit ja Anneli Myller on kirjoittanut kirjan tekstiosuudet. Nämä naiset ovat vannoutuneita joulufaneja, he aloittavat jouluun valmistautumisen jo hyvissä ajoin. 

Suurten tunteiden joulu -kirjassa Kristiina, Jatta ja Anneli kertovat kukin omista jouluperinteistään. Kirjassa on runsaasti mielenkiintoisia ja koskettavia tarinoita joulusta, perinteistä ja ihmisistä. Kiintoisia ovat myös tarinat erilaisista jouluun liittyvistä koristeista kuten joulupalloista, lasisista ihmishahmoista ja pähkinänsärkijöistä. Henkilökohtaisesti pähkinänsärkijät ovat itselleni vieraita, tiedän ne oikeastaan vain näöltä mutta en osaa yhdistää niitä jouluun. Minusta pähkinänsärkijät ovat oikeastaan aika pelottavia. Tarina niiden takana on kuitenkin mukavaa luettavaa. 

Mikä kuuluu sinun jouluperinteisiisi? Asetteletko jouluseimen paikoilleen vai keräätkö tietynlaisia koristeita? Tiesitkö muuten, että seimiperinnettä on tuotu myös tähän päivään sopivaksi? Verkkokaupoista voi ostaa ns. hipsteri-seimiasetelman, jossa ovat esillä mm. selfieitä ottava Joosef ja Instagramia käyttävä paimen. Kaikkea sitä keksitäänkään. 

Koristeluosioissa tehdään kukka-asetelmia, kransseja, somistetaan kattauksia ja tehdään persoonallisia paikkakortteja sekä paketoidaan lahjoja. Itseäni viehätti erityisesti idea lapsille suunnatusta omasta pikkuisesta joulukuusesta jonka lapset saavat itse koristella. Sellainen täytyy itsekin laittaa kun pääkuusi on jo pitempään ollut muovinen. Ihmettelen kyllä monesti miksi meillä on muovikuusi, se nimittäin sotkee ihan kauheasti. Muovisia havuja lähtee isot kasat, luultavasti enemmän mitä oikeasta lähtisi. Oikea kuusi myös tuoksuisi ihanalta, siitä syystä olenkin pitänyt aitoja havuja maljakossa tuoksua antamassa. Mutta ei ne kaikki aidotkaan kuuset tuoksu, mistä sitten johtuukaan...

Kirjan reseptit ovat hyvin kotoisia ja kikkailemattomia. Ensisilmäyksellä osa ohjeista tuntui helposti ohitettavilta, mutta tarkemmin katsottuna ne heräsivätkin ikään kuin eloon. Huomasin monen reseptin kohdalla ajattelevani, että tätähän täytyy kokeilla tai tätä teen joululahjaksi perheenjäsenilleni. Mm. erilaiset hillot ja säilykkeet ovat kiva jouluvieminen. Joulukaljaakin pitää kyllä tehdä, mieluusti jo ennen joulua. Maltaista tehty kalja on ehdottomasti parhainta.
Kirjan resepteissä on ripaus perinteitä mutta pääosin niissä näkyy tämän päivän vivahteita. Ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Perinteet ovat tärkeitä mutta uusia juttujakin voi aina kokeilla. Uuden ja vanhan yhdistelmä on usein hyvä ja inspiroiva.

Millainen on sinun joulusi?

Minun jouluuni kuuluu ehdottomasti ainakin joulusauna, perheen kanssa yhteen kokoontuminen sekä joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta. Joulurauhan julistus on luettu Turussa jo jopa 700 vuoden ajan, eikä muualla maailmassa ole vastaavaa tapaa.

Luo ikimuistoinen juhla
Jatta Heinlahti, Kristiina Hemminki ja Anneli Myller 
Tammi 2017



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti