perjantai 9. kesäkuuta 2017

Rukiinen raparperipaistos


Tuoretta raparperia suoraan omasta pihasta. Ihanaa! En muista, että olisin ikinä tehnyt mitään näin tuoreeltaan. Kaikki on aina tullut kaupan kautta tai saatu toisen keräämänä ja pakastamana. Raparperi on kasvanut silmissä, vielä äsken maasta näkyi vain pienet molluskat ja nyt ne ovat jo ihan jättimäisiä. Olen myös ajatellut, että raparperin käyttö olisi jotenkin haastavaa tai vaikeaa. Mutta olen taas kerran jäänyt oletusten varaan, eihän raparperin käyttö mitenkään hankalaa ole. Keräsin 5-6 vartta, kuorin ja leikkasin paloiksi, jotka sitten keitin vesitilkassa kattilassa. Raparperi kypsyi nopeasti. 

Tein piiraan itselleni nimipäivän kunniaksi. Ulkonäkö ei kyllä mitenkään kiinnostava ole mutta tässä tapauksessa maku voittaa helposti kuus nolla! Tykkään kokeilla ja muokata reseptejä 'oman maun mukkaan' ja sellainen tästäkin ohjeesta tuli.

 Suvinpäivän raparperipaistos

Aluksi keitä noin 5 dl raparperipaloja 1 dl vettä kunnes raparperi pehmenee. Lisää joukkoon 0,5 dl sokeria. Minä sakeutin keitetyn raparperin perunajauhoilla, jotta seoksesta tuli kiisselimäinen. Perunajauhojen määrän voi itse määritellä sen mukaan haluaako paksun vai ohuemman kiisselin. Itse sekoitin kylmään vesitilkkaan noin 2 tl perunajauhoja ja lisäsin sen nauhana kuuman raparperiseoksen joukkoon.

Pohjaan tulee
noin 100 g pehmeää voita
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl täysjyväruisjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita voi ja sokeri. Lisää joukkoon kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä se piirakkavuoan pohjalle tasaisesti. Kaada raparperitäyte pohjan päälle ja paista uunissa 200*asteessa noin puolituntia. Kannattaa tutkailla ja tarkastella aina välillä miltä kypsyysaste näyttää. Tarjoile piiras/paistos jäätelön tai kermavaahdon kera. Me miehen kanssa syötiin kahteen pekkaan tämä, oli nimittäin niin suussasulavaa ja herkullista!

Vuokana tässä ihanan suloinen Sagaformin Piccadilly-sarjan astia. Olen ihan silmittömän ihastunut tähän Piccadilly-sarjaan! Värit ja muotokieli on niin hurmaavaa, että voisin vain istua ja ihastella näitä tuntitolkulla. Hinnallakaan näitä ei ole pilattu niinkuin ei yleensä mitään Sagaformin tuotteita.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti