perjantai 2. joulukuuta 2016

Teehetkiä


Jaksan ihmetellä miten aika voi kulkea näin nopeasti. Nyt on jo joulukuun toinen päivä. Vähän aikaa sitten mietin, että vielä ei onneksi ole kiire lahjojen kanssa, että vielä kyllä ehtii. Ja tuo hetki tuntuu kuin eiliseltä mutta kaiketi siitä on kuitenkin aikaa useampi viikko. Yritän järkeillä mielessäni sopivaa ajankohtaa milloin voisin yrittää järjestää itselleni aikaa ostoksille - lapset hoitoon ja itselle kyyti paremmille lahja-apajille. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ostaa säkkikaupalla turhakkeita vaan ajatuksena ostaa jokaiselle yksi lahja, sellainen joka olisi mahdollisimman käytännöllinen tai sitten pieni hemmottelulahja. Lahjoja voi ostaa vaikka joka päivä ympäri vuoden, joten miksi stressata itseään yhden päivän takia. Lapset yleensä saavat paketteja ihan liikaa, sen huomaa jo siitä, että paketteja avataan kuin ketjuhihnalta, paperit revitään ja sisältö nakataan huoneen nurkkaan, ja avataan uusi. Tulen siitä surulliseksi. Mutta yleensä ottaen lahjan antaminen ja saaminen on kuitenkin iloinen asia. Ja aineettomat lahjat ovat monen aikuisen mieleen. Minä sain mieheltäni syntymäpäivälahjaksi Reikihoidon, ja se tuli kyllä tarpeeseen. Oli mukava pötkötellä puolitoista tuntia ihan omassa rauhassa, lämpöisessä käärössä hellittävänä, rentouttavan musiikin soidessa taustalla. Sellaisen lahjan voisin ottaa vastaan toistekin, täytyisi saada tämä jännittynyt kehoni rentoutumaan. 

Joulukuu on alkanut ja joulukuusi on jo meillä koristeltu. Muovikuusesta lähti enemmän "havuja" kuin luultavasti aidosta kuusesta olisi lähtenyt, mutta tämä on niin huoleton puu. Ajattelin hakea oikeita havunoksia maljakkoon, jotta kotiin tulisi aitoa kuusentuoksua. 
Pipareitakin ollaan jo leivottu ja joulukoristeita ja valoköynnöksiä levitelty ympäri kotia. Jouluradio on soinut muutaman päivän.

Iltaisin on kiva kääriytyä huopaan ja istua TV:n ääressä teekupin kanssa. Eikö ole ihanan väristä! TEEKANNEn Luxury Cup Wild Berry villimarja -teejuomassa maistuu hibiskus, omena, ruusunmarja, karhunvatukka, mustikka, vadelma ja seljanmarja. En oikeastaan ole ruusunmarjan ystävä kun kyseessä on tee, mutta tässä maut kaikkineen ovat varsin luonnollisia ja aitoja ja kun teen antaa hautua kunnolla niin mausta tulee mukavan lempeä. 


P.S. Muistahan poiketa SOblogien ja KotoPirkkojen joulukalentereissa Facebookissa, jokä päivä löytyy jotakin kivaa ja jouluista: ideoita ja inspiraatiota!
Löytyy Prismoista, n. 4.80e/pkt.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti