maanantai 28. marraskuuta 2016

Valloittava kokoperheen seikkailukirja!


Metsän pieni kansa on suloinen, ainoa laatuaan oleva yleiskielellä / *selkokielellä kirjoitettu kokoperheen seikkailukirja. Metsän pieni kansa on myös taidekirja, joka tutustuttaa lukijansa suomalaisten taiteilijoiden taideteoksiin. Kirjan kuvituksessa seikkailevat pienet ja somat puunhaltijat, jotka ovat hyvin kiinnostuneita tietämään keitä olivat mm. tontut, maahiset, peikot, näkijät, noidat, vainajat, jättiläiset, karhut ja monet muut Suomen metsien, vesien, tuntureiden ja kukkuloiden asukkaat. Ja kukapas muu kuin itse Väinämöinen toimii heidän oppaanaan tällä mielenkiintoisella ja ainutlaatuisella matkallaan.

Kirjan teksti on keveän soljuvaa ja helposti luettavaa, ripaus huumoria joukossa. Pajunhaltija on herkkä ja hyväsydäminen, joka ei aina kestä kaikkea kuulemaansa, pihlajanhaltija taas lausuu runon jos toisenkin kuulemistaan asioista ja puhelias vaivaiskoivunhaltija kertoilee mielellään lappalaistarinoita. Hän kertoo muun muassa pahaenteisesti viheltelevästä, yksinäisestä koiran kanssa matkaavasta hahmosta nimeltä staalo. Arat puuhaltijaystävykset eivät tällaisia kummajaistarinoita tahtoisi kuunnella ja pihjalanhaltija yrittääkin keventää tunnelmaa runoilemalla näin:
"....Vain lapset kiljuu: kerää luusi tai susta tehdään staalo-muusi..."

Kirjan tekstit on kirjoittanut Marjatta Levanto, kuvituksesta vastaa taiteilija Julia Vuori ja kustantajana toimii Maahenki Oy.

* Samasta aineistosta laadittu selkokielinen rinnakkaisteos on tarkoitettu niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla helposti, iloa tuottavasti ja vaivattomasti omaksuttavissa. Selkokielisen materiaalin käyttäjäkunta on laaja maahanmuuttajista muistisairaisiin ja ylipäätään vanhuksiin, lukemaan opettelevista erityistukea tarvitseviin.
Selkokielisen kirjan asiantuntijakumppanina on Selkokeskus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti