torstai 8. syyskuuta 2016

Sisustustarra omalla tekstillä!


Kun ajatus omasta kodista alkoi muuttua haaveesta todelliseksi aloin mielessäni suunnitella sisustusta. Heti alkuun ajattelin, että jonkinlaisen tekstitarran haluan joko eteiseen tai keittiöön, mutta mikään valmis tarra ei oikein tuntunut omalta. Mietin, että mitä siinä sitten pitäisi lukea, mikä tuntuisi luonnolliselta, omanlaiselta ja hyvältä. Mummulassa ollessamme päähäni välähti yhtäkkiä selkeä ajatus siitä mitä tekstissä sanotaan. Minulla oli toki jo jonkinlainen ajatus siitä mitä haluan kodillemme, meille asukkaille ja muille tekstillä osoittaa ja toivottaa mutta en ollut silti tätä ennen saanut muokattua siitä selkeää ja toimivaa kokonaisuutta. 
"Täyttyköön kotimme ilolla, valolla ja rakkaudella" 
Se tuntui heti omalta ja sillä on ainakin itselleni syvempikin merkitys. Se on keveä, kodikas ja tunnepitoinen.

Sitten piti löytää joku tai jokin joka tekisi tekstini tarraksi asti. Kyselin muutamasta paikasta mutta lopulta pisimmän korren veti Dr.Decor. Tässä yrityksessä palvelu oli todella joutuisaa, tuttavallista ja helpostilähestyttävää. Kun esitin toiveeni tästä tarrasta vastaus oli heti, että tottakai onnistuu!

Tutustuessani Dr. Decorin sivuihin, tuotteisiin ja palveluihin  minua lähes huimasi. Vaihtoehtoja on todella paljon, tarroja saa niin omista kuvista ja teksteistä kuin valmiista valikoimistakin, joita niitäkin on lukuisia. Seinätarrat, autotarrat, läppäritarrat, sisustuskalvot... Tarroja kalusteiden päällystämiseen jne. Kannattaa siis tutustua Dr.Decorin sivuihin.
Ystävällisessä sähköpostiviestittelyssämme sain tietää, että voin valita minkä tahansa fontin www.dafont.com -sivustolta. No siinähän se riemu repesi. Antaa nyt minulle mahdollisuus valita tuhansien fonttien seasta se yksi ja oikea. Huh. Dr.Decorin sivuilla oli 14 fonttia, joista valita mutta yllättäen valinnanvara hieman kasvoi. No ei siinä mitään, minä painelin kyseiselle fonttisivustolle, pistin tekstini siihen testikenttään, josta näkee heti miltä teksti milläkin fontilla näyttää. Enhän minä tietenkään osannut vain yhtä valita vaan tallensin sieltä palvelusta muutaman (kymmenen) kivalta näyttävän fontin ja aloin pyöritellä tekstiä ja fontteja tekstinkäsittelyohjelmassani. Fonttien valinnan suhteen kannattaa huomioida sellainen seikka, että kaikki fontit eivät tunne ääkkösiä. Itse valitsin vain sellaiset, joissa ä:t ja ö:t näkyy normaalisti.
Monen tunnin pähkäilyn ja pyörittelyn jälkeen löysin sen oikean asettelun ja varovaisesti laitoin viestiä Dr.Decorille, että onnistuisiko tällainen. Ja onnistuihan se. Eipä siinä kauaa mennyt kun tarra tipahti postiluukusta. Muuton ja maalausten jälkeen sain sen vihdoin tänään omalle oikealle paikalleen. Asentaminen oli todella helppoa siirtokalvon avulla. 
Tarra oli juuri sellainen millaisen pyysin. Huomasin vasta, että pieni kömmähdys itselläni suunnittelussa kävi mutta eipä tuo menoa haittaa.

Psst. Dr. Decorista huomauttivat, että jos tarran aikoo kiinnittää juuri maalattuun seinään niin kannattaa maalauksen ja tarran kiinnittämisen välissä antaa aikaa kulua parin viikon verran. Silloin tarra tarttuu paremmin ja pysyy kiinni tiukemmin.


Psst. nämä fontit valitsin:

TÄYTTYKÖÖN-fontti: Notera
KOTIMME-fontti: JandaSwirlygirl
Loppu osa: KG Hard Candy



Nyt vain nautiskellaan uudesta maalista, persoonallisesta tarrasta ja ystävän tuomasta ihanasta kimpusta! Ja haaveillaan josko kellarin ikkunoihin ja oveen laittaisin joskus vaikka maitolasitarran verhojen sijaan, voisi olla helpompi ja hygieenisempi vaihtoehto.


Juttu tehty yhteistyössä Dr.Decor:n kanssa.





2 kommenttia:

  1. Tulipa hieno tarra :omanlaisesi persoonallinen tarra. Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  2. Tuohan oli tosi kaunis lause. Sopii kotiin hyvin. Kuten toi kukkakimppukin, ihanan syksyinen.

    VastaaPoista