perjantai 16. syyskuuta 2016

Nosta laatikot seinälle!


Kaunis koristelaatikkoni hajosi enkä voinut sitä poiskaan heittää. Ajattelin, että siitähän tulisi kiva koriste seinälle. Laatikosta irtosi siis kansi eikä siinä oikein voinut enää säilyttää mitään, ainakaan pikkuväen ulottuvilla.


Irrotin pohjaosasta saranat ja kiinnitin ne kansiosaan. Näiden saranoiden avulla sain kannen naulattua kiinni seinään. Kannesta tuli taulu ja pohjaosasta pieni hylly, ja tämän hyllyn ruuvasin kiinni seinään. 
Jossain välissä ihmettelin entisten asukkaiden tapaa kiinnittää kaikki sellaisilla jättikokoisilla ruuveilla, mutta ehkä syynä onkin tosiaan se, että vanhan talon seinät ovat hieman erilaiset kuin mitä uudemmissa taloissa on. Kipsilevyn sijaan lautaseinän päällä on kuitulevyä tai pinkopahvia ja siinä päällä muutama kerros tapettia, pieni naula tai ruuvi ei siis aina riitä pitämään esineitä paikallaan.


Seinän väri on muuten Tikkurilan Tunne Väri 2015 -kartan Lumo, maalina Coloria Greenline -sisustusmaali. Tätä maalia oli kiva maalata. Maalasin nämä makuuhuoneen seinät kokonaisuudessaan pensseleillä, yhteen maalikertaan kului noin 1 litra maalia. Huoneen koko on noin 4x4m ja huonekorkeutta 250cm. Maali oli juoksevaa ja helposti maalattavaa. Kiiltoasteena matta, josta tykkään kovasti. Maalin sävy vaihtui jännästi jokaisen maalikerroksen jälkeen. Ensimmäisen kerroksen jälkeen nimittäin ihmettelin, ettei sävy näytä yhtään siltä miltä se näytti väriliuskassa, mutta kolmannen kerran jälkeen tuttu sävy alkoi tulla kuivuttuaan esiin. 

Maalit blogiyhteistyön kautta.
Coloria Oy | Suvikukkasia2016


1 kommentti: