perjantai 1. heinäkuuta 2016

Herkullinen kookos-suklaa!


Hei vaan!

Minä tässä ihmettelen, että enkö muka ole postannut näistä herkuista aiemmin... No nyt viimeistään täytyy jakaa tämä herkku teidänkin kanssa. Tein näitä kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran, reseptiin törmäsin sattumalta eräässä blogissa ja pakko oli testata myös itse. Ja taisipa se äitikin näistä innostua. Myöhemmin olen muokannut reseptiä omanlaisekseni, ja myös vaihtanut leivokset yhteen isoon piirakkaan. On helpompi tehdä yksi iso piiras kuin näperrellä pieniä leivoksia.


Resepti, jota muokkasin löytyi täältä, joka sekin oli löydetty jostakin amerikkalaisesta blogista.

Pohja ja kansi:
2 dl kivettömiä, pehmeitä taateleita
2 dl mantelilastuja
1 dl raakakaakaojauhetta
0,5 dl juoksevaa kookosöljyä
1 tl vaniljaa

Jauha kaikki ainekset hienohkoksi massaksi tehosekoittimessa. Jaa massa kahteen osaan. Valitse sopivankokoinen vuoka ja taputtele puolet massasta vuoan pohjalle ja n. 3 cm vuoan reunoille.
Tee tämän jälkeen täyte:

2 dl paksua, kylmää kookosmaitoa 
2 rkl raakakaakaojauhetta
2 rkl juoksevaa kookosöljyä
2 rkl kookoshiutaleita
lisää halutessasi makeutta maun mukaan.

Sekoita täytteen aineet tehosekoittimessa kuohkeaksi vaahdoksi (jos vaahdotus ei onnistu niin ei hätää, täyte voi olla myös hieman juoksevaa). Kaada täyte vuoan pohjalle massan päälle ja laita vuoka täytteineen pakkaseen kohmettumaan. 
Kun täyte on jämäkkää lisää sen päälle loput pohjamassasta "kanneksi".
Laita koko komeus vielä ainakin puoleksi tunniksi pakkaseen jämäköitymään.

Leikkaa kookossuklaa lopuksi sopivankokoisiksi annospaloiksi ja nauti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti