lauantai 16. tammikuuta 2016

Onnenhuokauksia - TSI kosmetiikkaa



herkkuja mielelle ja keholle
Noora Al-Ani & Tiia Javanainen
Otava 

Ruokakirjat eivät maailmasta lopu. Mutta onneksi niissä on toisinaan jokin juju.
Tämän kirja kiintopiste on omatekoiset kauneudenhoitotuotteet. Juuri tämän aihepiirin kirjaa olenkin toivonut. Tykkään muutoinkin tehdä DIY-juttuja kädentaitojen muodossa, joten on aina kiva saada lisää ideoita must-to-do-listalle. Sen lisäksi minua on aina kiinnostanut se mitä kaikkea kotikutoisesti voikaan tehdä, kaikkea ei ole pakko ostaa kaupasta ja itsetehden saa itse toimia laaduntarkkailijana. 
Tämän kirjan kosmetiikkatuotteet on tehty sillä ajatuksella, että mitä ei voi syödä, sitä ei iholle laiteta.

Kirjasta löytyy parisenkymmentä kauneudenhoitoon sopivaa tuotetta kasvonaamioista kuorintaan. Lisäksi löytyy ohjeita hiusnaamioiden, huulirasvan, vartalovoin ja jalkakylvyn tekemiseen.
Mansikka-kookoshiusnaamio
Tiramisu-kasvonaamio
Bubblegum-huulikiilto
Mandariini-lime-vartalovoi
Ruusutee-jalkakylpy

Niin, löytyyhän kirjasta saman verran myös niit syötäviäkin herkkuja. Monilla resepteillä on hauskat nimet, vai onko Juttuvesi sinulle tuttu juttu?
Resepteissä keskitytään helppoihin ja nopeasti tehtäviin lisäkkeisiin, jälkkäreihin ja juomiin.
Granaattiomena-guacamole
Mantelipesto ja tzatziki
Bataattiraskikset, kurkkuveneet ja savujuustosalaatti
Panna cotta, smoothiet ja Sangria
- kaikki siis sellaisia, joita voi popsia sellaisenaan tai lisätä pirskeiden tai pippaloiden ruokalistalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti