tiistai 5. tammikuuta 2016

Jäätaidetta


Vesi-ilmapalloja ja pakkasta. Siitä se idea sitten lähti.
Täytin pieniä ilmapalloja vedellä ja pistin palloset pakkaseen. Nythän ne pakastuisivat ulkonakin ja siellä muoto pysyisi ehkä hieman kauniimpana kun pallot voisi jäädyttää roikottamalla, itse kun näitä jäädyttelin niin tein sen pakastimessa muovilautasella, ulkona kun sattui olemaan vielä plussa-asteita.

Pakastumisen jälkeen irrotin ilmapallot ja kiedoin jääpallojen ympärille valkoista puuvillalankaa ja jätin samalla myös pätkät ripustamista varten.
Laitoin pallot vielä uudelleen pakastimeen sen jälkeen kun olin kietonut niiden ympärille lankaa. Ja vielä ennen pakastusta käytin langoitetut pallot juoksevan veden alla, että langat jäätyisivät kunnolla jääpallon pintaan pakastimessa.


Nämä jääpallot näyttävät kauniilta valojen kanssa, ehkä kynttilöidenkin seurassa. Minähän kuvasin nämä kuvat sisätiloissa kun omassa kodissa ei ole ulkotilaa, jossa kuvauksen voisi toteuttaa. Näiden lopullinen sijainti on siis toisaalla - ulkoterassilla. Alunperin suunnittelin näiden jääpallojen tekoa jo vuosi sitten ja ajattelin laittaa ne lapsuudenkodin pihassa olevaan ihanaan kirsikkapuuhun, mutta arvatkaapas mikä näky minua odotti eräs kesäinen päivä viime vuonna - koko puu oli kaadettu! Sniif. Sen oksilla nämä palloset olisivat olleet kauniita talvisia koristeita. Puun oksille oli kiedottu valoköynnöksiä.




4 kommenttia:

  1. Hauskoja ja erilaisia. Tällaisia en vielä olekaan nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska näitä oli tehdäkin :) Vielä kun olisi se oma puutarha, jonne näitä voisin ripustaa. Tuossa keittiön kranssissa niitä ei viitsi kovin pitkään roikotella ;)

      Poista
  2. Ilmapalloilla tulee ihanaa jäätaidetta. Näitähän voi laittaa vaikka istutusten sekaan :) Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja halutessaan näihin voisi lisätä väriä tai koristeita, marjoja esimerkiksi :)

      Poista