sunnuntai 30. elokuuta 2015

Deliciously Ella

Deliciously Ella – Ella Woodward
Hyvän olon ruokaa ilman gluteenia ja valkoista sokeria

…ja ilman maito- ja lihatuotteita. Sitä en heti hoksannut kun kirjan käsiini sain, mutta mitä enemmän reseptejä selasin, huomasin, ettei missään mainita lihaa, kalaa tai kanaa. Mutta mikäänhän ei silti estä niitä resepteihin lisäämästä.  Ella kirjoittaakin, että kirjan tarkoitus on joustaa, mukautua ja osoittaa, miten helppotekoisia ja hyvänmakuisia kasvisruoatkin voivat olla, eikä kirjan tarkoituksena ole yrittää muuttaa ketään tai kenenkään ruokatottumuksia. Kirja antaa ideoita ja auttaa lukijaansa tutustumaan astetta terveellisempiin vaihtoehtoihin. Luonnollista ja lisäaineetonta. Sitähän yhä useimmat kuluttajat nykyään suosivat, luomun ja lähiruoan ohella. Ja onhan se tärkeää katsoa mitä syö, niin oman hyvinvoinnin vuoksi kuin eettisistäkin syistä.

Kirjassa esitellään aluksi lista peruselintarvikkeita, joiden avulla pääsee helposti alkuun. Näihin kuuluvat mm. gluteenittomat viljat ja jauhot, kookosmaito ja –öljy, pähkinät, taatelit, mausteet ja vihannekset. Kirjassa esitellään myös työvälineitä, joita ilman kirjoittaja – ja moni muu raakaruoankaan ystävä – ei tulisi toimeen.

Tämä kirja ei kuitenkaan ole raakaruokakirja, eikä niinkään mikään muukaan tiukan linjan hifistelykirja. Reseptit perustuvat kirjoittajan omiin kokemuksiin: ruokaa, joka tekee hyvää keholle ja mielelle. Aika monella vastaavanlaisten kirjojen kirjoittajalla on taustalla jokin vakava sairaus tai huonosti voiva keho, ja hoitokeinoja kartoittaessaan he ovat löytäneet yllättäen avun ruokavaliomuutoksilla.

Kirjasta löytyy reseptejä moneen tilanteeseen, aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi, naposteluun ja herkutteluun. Kirjan lopusta löytyy myös erilaisia valmiiksi kasattuja menu-listoja, 
joista voi olla apua alkuunpääsyssä.

Täyteläinen kookospuuro
Marinoitu lehtikaalisalaatti
Mustapapu-kidneypapuchili
Kesäkurpitsapasa avokadopeston kera
Suklaa-chiakeksit
Omena-hunajaleipä
Kaakao-hasselpähkinälevite

*** ja paljon muuta ***


Sain kirjan hyvään saumaan kun järjestelin syntymäpäiväjuhlia lapsilleni. Yksi vieraista oli maidottomalla ruokavaliolla, koska hän kärsi erittäin kuivasta ihosta ja lääkäri epäili syyn olevan maitotuotteissa. Kirjasta löytyi hyviä ideoita ja suuntaviivoja, joita lähteä seuraamaan. Päädyin kakkuun/piirakkaan, jonka pohja koostui taateleista, manteleista, kaakaojauheesta ja kookosöljystä ja täytteeseen tuli kookoskermaa, kaakaota, kookosöljyä ja vaniljasokeria. Kakku hyydytettiin pakastamalla. Todella helppoa ja herkullista! Kookoskerma on muuten tosi hyvä vaihtoehto tavallisen kerman sijaan kakkuihin. Pohjan voi tehdä vaikka tattarijauhoista ja täytteeksi kauden marjoja.
Tuo kakku mihin päädyin, ei suoraan löydy tästä kirjasta, mutta reseptithän on tehty myös suuntaa-antaviksi ja omalle luovuudelle voi aina antaa tilaa. Kirjasta löytyy silti vastaavanlainen ohje Raakabrowniet, jotka koostuvat pekaanipähkinöistä, medjool-taateleista, raakakaakaojauheesta ja vaahterasiirapista. Makeuttahan ei taatelia sisältäviin massoihin tarvitse juurikaan lisätä mutta itse lisäsin vaniljaa siksi, että pidän sen mausta.

Itse en vielä ihan taida olla valmis vegaaniksi, vaikka ajatus eettisistä syistä houkutteleekin. Deliciously Ella antaa silti hyviä syitä harkita asiaa. Reseptit ovat helppoja ja nopeita toteuttaa. Kirja on ulkoasultaan raikas ja selkeä. Ruokakuvat ovat isoja ja herkullisennäköisiä. Kirja sisältää runsaasti tuotetietoutta eri raaka-aineista, sekä tietysti paljon kirjoittajan omia kokemuksia ja mielipiteitä.

WSOY 2015


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti