sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Innostu & Onnistu - arvostelu


Iso kirja, isosti ideoita. 
Tässä kirjassa todellakin on paljon ideoita niin sisustukseen, somistamiseen, koristeluun ja kokkailuun. Jokaiseen vuodenaikaan.

 Parinkymmenen sivun jälkeen olen saanut enemmän ideoita kuin monesta muusta kirjasta ja ihmettelen miten paljon loppuun on vielä matkaa.

Kirja sisältää runsaasti kuvia ja jokainen kuva pitää sisällään vinkkejä kodin sisustukseen ja somistamiseen, - erilaisia tuunauksia, joissa luonnonmateriaalit ovat pääosassa.
Muistutan siis lukijoita olemaan tarkkaavaisia kirjan sivuja selatessa, kannattaa katsella tarkkaavaisesti niin isoja kuin pieniä kuvia, niistä nimittäin voi löytää vaikka minkälaisia mielenkiintoisia juttuja. Ideoita ja töitä ei nimittäin ole välttämättä erikseen mainittu, eikä kaikkiin löydy suoranaista ohjetta, vaan lukija saa inspiraation suoraan kuvista ja siten myös toteutus jää lukijalle itselleen, niin kuin sen sitten haluaakin tehdä. 
Mutta kaikki kirjan ideat ovat silti helposti toteutettavissa, materiaalitkin löytyvät lähinnä luonnosta, tai sitten kaupan askarteluhyllystä.


Kirjassa käydään myös visiitillä toisten kodin somistajien luona ja heidän sisustusideat ja –tuunaukset ovat päässeet mukaan ilostuttamaan meitä kirjan lukijoita.

Kirjassa ollaan talvisella retkellä, järjestetään karamellikutsut, 
virkataan koristeita ja tehdään vanhoista tuolinjaloista kynttelikkö.
Ja paljon, paljon muuta.
Hyppää siis matkaan ideoita haalimaan!

Innostu & Onnistu – ideoita & tuunauksia kauniiseen kotiin
– Ilona Pietiläinen 

Arvostelu tehty arvostelukappaleen pohjalta.


Suvikukka2014


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti